sunnuntai 16. elokuuta 2015

Terästä ja betonia eli kovaa lattiahommaa!



bertonilattian sisään tulee raudoitusverkotAlapohjan eristyksen jälkeen taivas löi tulta, kun raudoitimme lattian 8mm vahvuisella 200mm silmällä olevalla verkolla, jonka kantamiseen ja asetteluun sain ystävältäni apua!! iso Kiitos Lauri. Raudat sidottiin ”surrikoukulla” ja teräslangalla toisiinsa ja nostettiin eristeistä Meltexin korotuspaloilla. 10cm laatan keskelle suunniteltu raudoitus tarkoitti siis että 35-40mm tekevät tehtävänsä. tasolaserilla sai loistavasti tarkistettu korkeudet jotta terästen päälle tulevat lattialämpöputket eivät jäisi pintaan. laserilla laitettiin myös valumiehiä varten 1m korkomerkit joka huoneeseen.
korokkeet

Laatan ulkoreunoille asetettiin irrotuskaistat vaikka suunnittelija olikin suunnitellut uretaanivaahdon laatan ulkoreunoille. Sain luvan kaistan käyttöön, koska alaohjauspuiden alle oli asennettaessa laitettu tiiviste, eli rakenne oli ilmatiivis. Ilman tiivistettä olisi pitänyt laittaa uretaani. Irrotuskaistan sai sinkiläpistoolla nopeasti paikoilleen. Oviaukkojen höyrysulut piti alapäästään tiivistää tässä vaiheessa. Passiivitalossa höyrynpitävyys on jokseenkin ”se tärkein” seikka. 

Raudoituksen ulkoreunaan piti laittaa vielä kiertävä m8 teräs jonka taivuttelin ihan itse. Teräksen taivuttimia on muuten sitten todella erihintaisia, jos ei saa lainattua jostain. haitari vaihtelee 200€ -50€ ja kertarakentajalle ko. työkalu on käytössä kohtuu vähän. 


Raudoitukseen kiinnitin lattialämmitysputket. Sain lainaksi naapurin LVI-liikkeestä ”helikopterin” jossa putkikela purkautui hallitusti minun asentaessa. Putket laitoin nippusiteillä kiinni ja näin jälkeenpäin voi sanoa, että kannattaa nähdä vaivaa nippareiden häntien leikkaamiseen. Osa hännistä taipuu aina ylös ja valun jälkeen ne on vähän ikäviä (toki korjattavissa). olin suunnitellut lattialämmityksen itse, joten aika helpolla meni putketkin paikoilleen. Aiemmin oli asennellut lattialämmityksiä rautalanka kiinnityksellä. nippusiteillä pääsi nopeammin ja sormet säästyivät isommilta nirhaamilta (hanskat kädessä). Lattialämmityksen kiinnittämiseen on myös olemassa akkukone, mutta en ottanut lainaan vehjettä kun putkea meni vaivaiset puolikilometriä.
lattialämmitysputket raudoitukseen asennettuna

Valupäivän aamun Lattiamies oli täsmällisesti paikallaan ja käytiin lattiakaivojen kaadot ja muut läpi. Meillä kaivot oli hellppoja kun selvittiin paikalliskaadoilla ja suihkussa on koko seinän leveydeltä Aco:n suihkukourut. Valu meni todella hienosti ja yllätyksiä ei juuri ollut, betonimiehet olivat erittäin avuliaita ja ammattitaitoisia. jälkikin on ensiluokkaista. Autotallin Mastertop tyyppinen pinnoitus hoitui myös näppärästi, tosin tulosta en vielä ole kovin nähnyt kun kuivumismuovit on vielä paikallaan.

Lattiamies Oy teki lattiavalunVihdoinkin talossa on kovat lattiat ja yksi deadline saavutettu. Rakennusvalvonnan runkokatselmuskin meni heittämällä läpi, joten tästä on hyvä lähteä tekemään höyrysulkuja ja tuulenohjaimia.