sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Maanrakentamista, eli alussa oli suo kuokka ja Antti.

Follow my blog with Bloglovin

Pohjakuvan rukkaamisen jälkeen teetettiin talotehtaalla rakennepiirustukset. Seuraavaksi tarvittiin perustussuunnitelmat. Sain kontaktieni kautta tietää hyvän suunnittelijan, joka ei ollut halvin mutta tunnollinen ja hyvä. Suunnittelussa emme ajatelleet säästää. Perustuksien suunnittelemista varten tarvittiin myös perustustapalausunto. Perustus suunnitelmaan halusin myös terassin vaatimat tuennat, jotta lasikate voitaisiin tarvittaessa toteuttaa ilman muutostöitä. Samalla saan säänkestävät perustukset myös terassille.
Perustussuunnitelmat

Perustussuunnitelmien avulla voitiin kilpailuttaa maanrakentaminen. Urakan aloittamiseen oli vain muutamia viikkoja, joten lähetin tarjouspyynnöt todella monelle urakoitsijalle. Vastanneista valitsin tutun suositteleman urakoitsijan. Urakkasopimukseen hain yleisen maanrakennusurakan sopimuspohjan ja sovelsin siitä oman sopimuksen. Jaoin urakkasumman muutamaan maksuerään:

    maanrakentaminen
  • Työt on aloitettu
  • Kun vesivaraaja on paikallaan (maahan kaivettava varaaja) 
  • Sokkelin alusta on sokkeliasennusta varten valmis
  • Sokkelin sisäiset täytöt on tehty ja routaeristys on valmis
  • Rakennusvalvonnan korkokatselmus on pidetty

Maksueriä miettiessä yritin jakaa erät siten, että ne palvelisivat sekä urakoitsijaa, että minua. En halua saada keskeneräistä työtä käsilleni ja toisaalta piti olla joku porkkana saavuttaa tiettyjä vaiheita joista muut urakoitsija voivat jatkaa.

LVI-suunnitelmia tehdessä olin tyystin unohtanut yhden tärkeän asian, sähköliittymän! onneksi Porvoolainen energiayhtiö palvelee todella hyvin ja notkeasti. Olisin voinut saada mittauskeskuksen muutaman satasen halvemmalla, mutta olisin ottanut myös riskin sen sopimattomuudesta ja toimitusajasta. Valitsin hieman kalliimman, mutta varman vaihtoehdon.


Maanrakentaja aloitti viikon myöhässä, mikä lisäsi tietysti vähän stressitasoa. tietona oli, että maapohja pitää sisällään suuria kiviä. Kaivaessa maaperä on ollut todella kovaa ja kohtuullisen kokoisia kiviäkin on paljastunut.  Kaivutyö ei ole edennyt aivan suunnitelmienmukaisessa aikataulussa joten jouduin siirtämään talopaketin toimitusta viikolla. Onneksi Plania suostui tähän (olinhan kuitenkin hieman ajoissa n. 3 viikkoa toimituksesta).  Eilen katosi kaivinkoneesta sähkötkin ja meinasi otsalohkoon puhjeta pieni kuplakin, mutta näytti kone pyörivän tänään taas.


rakennuksen sijainti
Kaupungin palveluista käytimme tällä erää maanmittareita joiden avaruudesta saadut laserpyssyt ampuivat talon nurkkien paikat millilleen oikeille paikoille. Maan asukkaiden merkitsemiseen käyttämät välineet olivat hieman primitiivisempiä, nauloilla pärjäsivät.Takana korkopukit näyttävät lattiakoron, aika korkealle noustaan.Ohessa kuvia kivistä.


Sokkeli elementti Finnfoam
 Kuvissa näkyy myös tulevat sokkelimuotit. Kirjoittelen sokkelista oman postauksen jahka pääsemme tuohon vaiheeseen…

Lämminvesivaraaja



Upotettava varaaja maan alle
Hybridivaraaja maana alle
Taloni energia-akuksi valitsin Rikutecin 800 litraisen maan alle sijoitettavan muovisen varaajan.  Koko varaajan korkeudella kulkevat kierukat takaavat paremman energiatasapainon ja kerrostumista ei synny. Samoin häviöt pysyvät kurissa kun hyvin johtavat metallilaipat/vaipat on hävitetty tässä ratkaisussa.

Varaajan hankintaan oli muutama vaihtoehto, Yksikään suurista LVI tukuista ei pidä tuotetta valikoimissaan joten on käännyttävä pienempien toimijoiden puoleen. Pienempien kanssa toimiessa on oltava tarkkana, että ostajan oikeudet ja turvallisuus toteutuu. Päädyin jopa katselemaan globaalissa maailmassa saksalaisia verkkokauppojakin. Ehdin jopa tehdä kaupatkin erään saksalaisen verkkokaupan kanssa mutta kielitaidon puutteessa ostinkin pelkän kuoren!! Onneksi kauppa kyseli sähköpostitse, että olinko aivan varma tilauksestani. Pyysin uutta tarjousta varaajasta kierukoineen ja sainkin tarjouksen. Uusi tarjous oli hinnassa muutaman kympin halvempi kuin suomalaisen toimittajan kautta. Muutamalla kympillä ajattelin kuitenkin saavani muuta etua suomesta ostettuna. Peruttuani kaupan niin rahat palautuivat 15minuutin kuluttua. Ainakin ansaitsivat luottamukseni ihan rehellisenä kauppana. Olisivathan mokomat voineet postittaakin pelkän kuoren.

Päädyin suomalaiseen (Suomen Ekotalot)pelkästään takuun kautta. Saksasta ostettaessa en uskonut takuun pelaavan suomaiseen tapaan ja onhan se helpompi saksaa puhumattoman toimia suomalaisen kanssa. Harmi, että Englannissa ollaan vielä keskiajalla lvi-tekniikassa. Ekotalojen kautta onnistuin vielä neuvottelemaan maksupolitiikankin itselleni turvallisella tavalla.
Varaajaani tulee seuraavat lähdöt.

    hybridivaraaja maan alle upotettava
  • ·         1 ½” sisäkierre sähkövastukselle
  • ·         Aurinkopiirin kierukka
  • ·         Vesitakan lähdöt
  • ·         lattialämmityksen lähdöt
  • ·         Käyttövesi kierukka

Luulisi talon lämpiävän noilla. Vitsi vitsi onhan tämä pitkään suunniteltua vai pitäisikö sanoa pitkään vatuloitu ratkaisu.  Tulihan se puolentoista viikon kulutta itse pönttökin pihalle, ja ihan sovitulla materiaalilla. Nyt pitää vain kaivella pönttö maan alle.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Talon rahoitus ja aloittaminen.

Konkreettista aloittamista.



Paljon on tapahtunut viime päivityksen jälkeen.
Olemme keskittyneet hankintoihin ja suunnitteluun. Talomme olohuoneen ikkunat suurennettiin viimehetkellä ja ulko-oven viime tiristykset saatiin tehtyä. Olohuoneen ikkunat olivat jääneet jostain syystä ilman huomiota aiemmin. Ikkunoiden koosta oli ollut puhetta, mutta suunnitelmiin eivät korkeat ikkunat koskaan päässeet. Nyt olohuoneen ikkunat ovat modernin näköiset ja tilasta tulee melkein lasiterassi.

Isommat ikkunat ja väritystä (kuva takapihalta)
Rahoitusasiat saatiin myös kuntoon ja valitsimme pienemmän pankin, jossa olimme tyytyväisiä, sekä palveluun, että tarjoukseenkin. Tuntui, ettei suurempia pankkeja edes kiinnostanut tarjota lainaa ja osa suurempien pankkien palvelusta oli jopa tylyä. No sitä’ helpommaksi pankin vaihto kävi. Tanskalaiset saavat pitää pankkinsa ja siirrämme liikenteemme Helsinkiläiseen pankkiin.

Vakuutusten ja tilien vaihdossa on jonkin verran työtä, mutta ei se liian työlästä ole. Uusi pankkimmekin tarjosi loistavasti vinkkejä milloin mitäkin kannattaa tehdä. Ilahduin kun uusi pankkimme ei kiirehtinyt mitenkään palkkojen ja muiden siirtämistä, vaan suositteli pikemminkin odottamaan rauhassa, kunnes he ovat saaneet kaiken valmiiksi.

Sain vihdoin pidettyä aloituskokouksenkin ja täytyy sanoa, etten ole ollut koskaan näin hauskassa aloituskokouksessa, meinasi mennä aivan levottomaksi. Turvallisuudesta puhuttaessa rakennusvalvoja vitsaili, että jos talo palaa kesken projektin niin kannattaa ihan suosiolla ilmoittaa, se tuhopoltoksi, niin ei tarvitse selvitellä niin paljoa… aika mustaa huumoria, mutta mitäs läksi!. Vaikka toiminkin alalla ja kokemusta on jo erilaisista rakennusprojekteista, sain hyvin perusteellisen selvityksen kuinka kaikki urakoitsijoiden työturvallisuus on minun harteilla rakennuttajana, ellen muuta sovi. Tämä onkin varmasti monelle rakentajalle vaikea asia. Todellakin kaikki työturvallisuus on rakennuttajan varassa. Pitää pystyä valvomaan, ettei ammattilaiset tee tyhmiä virheitä. Monelle varmasti tuntuu turhauttavalta muistuttaa aukkojen suojauksesta ja valjaiden käytöstä, kun on tilannut ammattilaiset tekemään töitä.

Talo edestäpäin.
Urakkasopimuksia kirjoittaessa kannattaa huomioida tämäkin asia ja kirjata selvästi, että urakoitsija vastaa työturvallisuudestaan ja, että työvälineet ja telineet tulee olla säännöstenmukaisessa kunnossa.
Kannattaa myös käyttää valmiita urakkasopimuspohjia ja lukea ne ajatuksella läpi. Samoin suosittelen lämpimästi urakkahinnan maksamisen miettimistä. Maksut voi esimerkiksi jakaa useampaan erään ja jättää viimeisen erän ehdoksi vaikka vastaavan mestarin tai jopa rakennus valvonnan katselmuksen läpimenon. Usein on myös kirjattu ”kun puutteet ja virheet on korjattu”. Hyviä ohjeita ja oppaita löytyy vaikka Pientaloteollisuuden sivuilta

Nyt pitääkin sitten valmistautua sokkeleiden tarvikkeiden tilaamiseen ja maanrakennustöiden aloittamiseen. Urakoitsijaksi valitsin  Puutarhapojat Ky:n jonka sain vähän tutun kauppana. Yritys ei ole erikoistunut talon pohjiin, mutta tarjosivat tätä minulle tutunkauppana.